Rahaston kestävä sijoitustavoite on kehittää, rakentaa ja hallinnoida maatuulivoima, aurinkovoima ja akkuhankkeita. Sijoituksilla pyritään hillitsemään ilmastonmuutosta ja edistämään merkittävästi hiilidioksidipäästövähenemiä. Sijoituskohteet tulevat tuottamaan uusiutuvaa energiaa maalla sijaitsevien tuulipuistojen, aurinkopuistojen avulla sekä tasaavat sähköverkkoa ja sähkön jakelua akkusijoituksien avulla. Taksonomia kelpoisien sijoituksien merkittävä kontribuutio on ilmastonmuutoksen hillinnän ympäristötavoitteeseen.
Rahasto tekee SFDR-asetuksen (EU) 2019/2088 ja Taksonomia-asetuksen (EU) 2020/852 mukaisia kestäviä sijoituksia. Vähintään 98 % sijoitetuista varoista allokoidaan kestäviin sijoituksiin, jotka ovat Rahaston sijoitusstrategian mukaisia. Kestävistä sijoituksista vähintään 93 % sijoitetaan Taksonomian mukaisiin taloudellisiin toimiin ja 5 % sijoituksiin, joilla on ympäristötavoite, mutta eivät ole taksonomia kelpoisia. Taksonomia ei luokittele sijoituksia kehitysvaiheen hankkeisiin, joten ne eivät ole Taksonomia kelpoisia. Nämä sijoitukset täyttävät SFDR kestävän sijoituksen määritelmän.
Rahastonhoitaja huolehtii, että sijoitukset eivät aiheuta merkittävää haittaa yhdellekään kestävyystavoitteelle. Tämä varmistetaan sisäisillä ja ulkoisilla asianmukaisten huolellisuuden tarkasteluilla sekä huomioimalla kaikki pakolliset ja kaksi vapaaehtoista pääasiallisia haitallisia vaikutuksia mittaavat indikaattorit. Rahastonhoitaja sitouttaa kaikki rahaston sijoituskohteet noudattamaan vähimmäistason suojatoimia ja hyvää hallintotapaa. Näiden toimien toteutuminen arvioidaan ennen sijoituspäätöksen tekemistä.
Rahaston sijoitusstrategiana on sijoittaa kontrolloidusti kehitys-, rakennus- ja operatiivisen vaiheen projekteihin. Rahastonhoitajalla on osittainen tai kokonainen määräysvalta sijoituskohteissa, varmistaen kuitenkin toteuttaa rahastonhoitajan toimintaperiaatteet kokonaisvaltaisesti. Rahaston sijoitukset kohdistuvat pääasiassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Rahaston rahoittaa ainoastaan taloudellista toimintaa, joka mahdollistaa päästöjen vähentämisen tai välttämisen SFDR-asetuksen artiklan 9 (3) mukaisesti. Rahaston kestävää sijoitustavoitetta seurataan keräämällä ja raportoimalla tietoa määritetyistä keskeisimmistä resurssitehokkuutta kuvaavilla kestävyysindikaattoreilla, jotka liittyvät rahaston kestävyystavoitteen mittaamiseen. Rahasto seuraa portfolion kestävyysindikaattorien sekä pääasiallisten haitallisten vaikutusten mittaamiseen liittyvien indikaattorien kehitystä säännöllisesti ja läpi rahaston elinkaaren.
Rahaston sijoitustavoitteita tai ominaisuuksia mittaavat kestävyysindikaattorit on määritelty rahaston strategian ja tavoitteiden perusteella arvioimalla, mitkä määrälliset tai laadulliset suureet parhaiten kuvaavat rahaston kestävää sijoitustavoitetta ja mitkä niistä sopivat rahastotuotteen tekemien sijoitusten ominaisuuksille. Kestävän sijoitustavoitteen saavuttamiseksi käytettäviä ja seurattavia tietoja kerätään sijoituskohteilta kvartaaleittain ja raportoidaan muun rahaston raportoinnin yhteydessä vuosittain.
Sijoituksen elinkaaren aikaisten päästöjen ja pääasiallisten haitallisten indikaattoreiden laskeminen perustuu usein osittaisiin ennusteisiin ja arvioihin, minkä vuoksi niihin liittyy epävarmuutta. Arviot vaikutuksista ovat kuitenkin suuruusluokaltaan riittävän tarkkoja kuvaamaan ja todentamaan näitä vaikutuksia.
Varmistaaksemme, että sijoitukset täyttävät kestävien sijoitusten kriteerit, käyvät ne läpi huolelliset ESG-, tekniset-, taloudelliset-, kaupalliset-, vero- ja juridiset due diligence -tarkastelut ennen sijoituspäätöstä. Lisäksi rahastonhoitaja sitoutuu raportoimaan taloudellisia tietoja sekä kehittämään ja ottamaan käyttöön asianmukaiset prosessit hyvän hallintotavan toteutumista ja dokumentointia varten.
Rahastoa ja sen sijoituskohteita sitovilla vaikuttamispolitiikoilla pyritään varmistamaan, että rahaston kestävä sijoitustavoite toteutuu eikä rahaston tai sen rahoittamasta toimista aiheudu merkittävää haittaa ympäristölle, yhteiskunnalle tai työntekijöille, eikä toiminnalla rikota ihmisoikeuksia tai osallistuta korruptioon ja lahjontaan rahaston tai sen arvoketjun toiminnassa. Seuraamme ja auditoimme sekä omaa että sijoituskohteidemme toimintaa säännöllisesti. Rahoitustuotteen kestävän sijoitustavoitteen saavuttamiseksi ei ole määritetty viitearvoa. Kuitenkin rahaston kestävän sijoitus tavoitteen seuraamiseen ja todentamiseen käytetyt indikaattorit ja tavoitteet täyttävät EU:n ilmastonmuutoksen vertailuarvoille ja EU:n Pariisin sopimuksen yhteiset vähimmäisstandardit, jotka on määritelty asetuksessa (EU) 2020/1818. Kohdeyhtiöt sitoutetaan asettamaan tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet nollapäästöjen saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä.
Ei merkittävää haittaa -periaatetta noudatetaan (EU) 2019/2088 sääntelyssä määriteltyjen kestävien sijoitusten sekä EU Taksonomian (EU) 2020/852 mukaisten sijoitusten osalta. Ei merkittävää haittaa -periaatteen toteutuminen varmistetaan kattavilla sisäisesti tai ulkoisesti toteutettujen asianmukaisen huolellisuuden (due diligence) selvityksillä, jotka toteutetaan ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Nämä selvitykset ottavat huomioon sijoituksen koko elinkaaren ja sen mahdolliset vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan.
Varmistaakseen, että kestävät sijoitukset eivät aiheuta merkittävää haittaa ympäristö- tai yhteiskunnallisille tavoitteille, on sijoitusten raportoitava sijoituksien pääasiallisista haitallisista vaikutuksista ja täytettävä Taksonomian kelpoisille sijoituksille määritellyt sovellettavissa olevat Taksonomian tekniset arviointikriteerit (EU/2020/852 (19)). Näin ollen, rahasto ottaa huomioon kaikki pakolliset sekä kaksi valinnaista indikaattoria, joilla kuvataan sijoitusten pääasiallisia haitallisia vaikutuksia, jotka on esitetty direktiivin (EU) 2022/1288 liitteen 1 taulukoissa 1, 2 ja 3 ja raportoi valitut indikaattorit vuosittain. Tiedot pääasiallisiin haitallisiin vaikutuksiin liittyen raportoidaan SFDR-asetuksen (2019/2088) artiklan 11(2) ohjeiden mukaisesti direktiivin (EU) 2014/65 artiklan 25(6) määrittelemässä määräaikaiskatsauksessa. Indikaattorit on valittu tehtyjen olennaisuusanalyysien perusteella. Tämän lisäksi, rahaston sijoituksia voi koskea muu lainvaraisuus toimia ja sisältää erillisiä ympäristön vaikutuksien arviointeja.
Kaikki rahaston sijoituskohteet täyttävät SFDR-asetuksen hyvän hallintotavan vaatimukset. Lisäksi sijoitukset tulevat täyttämään Taksonomia-asetuksen (2020/852) artikla 18 määritetyt vähimmäistason suojatoimien tekniset arviointi kriteerit sekä SFDR-asetuksen artikla 2 kohta 17 vaatimukset. Lisäksi sijoitukset ovat sitoutuneet noudattamaan monikansallisille yrityksille annettuja OECD:n toimintaohjeita ja yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevia YK:n ohjaavia periaatteita, Kansainvälisen työjärjestön kahdeksassa keskeisessä yleissopimuksessa julistettuja työelämän perusperiaatteita ja -oikeuksia sekä kansainvälisessä ihmisoikeusasiakirjassa vahvistettuja periaatteita ja oikeuksia. Näiden sitoumuksien mukaisuus raportoidaan.
Rahaston tavoitteena on kestävien sijoituksien tekeminen rahoittamalla hankkeita, joilla tuetaan siirtymistä uusiutuvan energian käyttöön. Rahasto kehittää, rakennuttaa ja hallinnoi uusiutuvan energian projekteja sekä mahdollistaa energian varastoinnin akku hankkeillaan. Rahasto edistää näin ollen merkittävää hiilidioksidipäästöjen vähenemää tai välttämistä. Rahaston strategiana on sijoittaa vain toimintaan, joka mahdollistaa hiilidioksidipäästöjen vähentämisen tai välttämisen SFDR-asetuksen 9 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Rahaston sijoituskohteiden tavoitteena on vähentää uusiutumattomien energialähteiden käyttöä ja Taksonomian mukaisten sijoituskohteiden merkittävä kontribuutio on ilmastonmuutoksen hillinnän ympäristötavoitteeseen.
Rahaston sijoitusstrategiana on sijoittaa kontrolloidusti kehitys-, rakennus- ja operatiivisen vaiheen projekteihin, maatuulipuistoissa, aurinkosähköpuistoissa ja energian varastoinnissa. Rahastonhoitajalla on osittainen tai kokonainen määräysvalta sijoituskohteissa. Rahasto sijoittaa pääasiassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Rahastoa on rajoitettu tekemästä sijoituspäätöksiä muilla maantieteellisillä alueilla tai muilla teknologioilla.
Varmistaakseen, että sijoitukset noudattavat hyvää hallintotapaa, sijoituksille tehdään kattavat ESG, taloudelliset, verotukselliset ja oikeudelliset due diligence tarkastelut. Lisäksi rahastonhoitaja varmistaa, että taloudelliset ja kestävyyteen liittyvät tiedot raportoidaan sekä asianmukaiset prosessit hyvän hallintotavan hallintaan ja dokumentaatiota varten on käytössä (esim. toimintatavat korruption ja lahjonnan torjuntaan, reiluun kilpailuun, verotukseen ja palkitsemiseen sekä ihmisoikeuksiin ja työntekijöiden oikeuksiin liittyen). Tämän lisäksi rahastonhoitaja mittaa ja raportoi hallituksen jäsenten ja työntekijöiden tasa-arvoa sekä veromaksuja paikallisyhteisölle. Lisäksi investoinnit arvioidaan eri politiikkojen ja määräyksien mukaisesti. Rahastolla on jokaiselle sijoitukselle ilmiantomekanismi ja -politiikka.
Rahaston tavoitteena on tehdä kestäviä sijoituksia. Sijoitettavat varat (98 %) kohdistetaan kestäviin sijoituksiin, joilla on ympäristötavoite. Rahastolla voi olla käteistä (2 %), jonka ei katsota SFDR mukaisesti olevan kestävä sijoitus. Rahaston tavoitteena on sijoittaa vähintään 93 % varoista taksonomianmukaisiin taloudellisiin toimiin kahdesta kolmeen vuotta rahaston sijoituskauden päätyttyä. Maksimissaan 5 % rahaston kestävistä sijoituksista ovat kehityshankkeissa, joita ei ole luokiteltu taksonomiassa, kahdesta kolmeen vuotta rahaston sijoituskauden päätyttyä. Rahastonhoitaja varmistaa, että Rahaston sijoituksien kestävyys saavutetaan ennen sijoituksien tekemistä ja hallinnoidaan läpi rahaston elinkaaren. Rahastolla ei ole eroja suorien tai muun tyyppisten vastuiden sisällä, SFDR-asetukseen liittyen, rahastonhoitajaa ja sijoituksia tarkasteltaessa.
Rahastonhoitaja seuraa Rahaston kestävää sijoitustavoitetta keräämällä ja raportoimalla tietoa keskeisistä kestävyysindikaattoreista, jotka liittyvät rahaston kestävyystavoitteen mittaamiseen. Nämä kestävyysindikaattorit kuvaavat rahaston sijoituskohteiden toimintaa liittyen ympäristöön ja yhteiskuntaan.
Rahastonhoitaja seuraa sen sijoituskohteiden kestävyysindikaattorien sekä pääasiallisten haitallisten vaikutusten mittaamiseen liittyvien indikaattorien kehitystä säännöllisesti läpi rahaston elinkaaren. Rahastonhoitaja toimii jatkuvassa tiiviissä yhteistyössä sijoituskohteiden kanssa varmistaakseen, että vastuullisuustyö on sovellettavien vastuullisuuskriteerien mukaista ja tukee toiminnan kehittämistä aktiivisen omistajuuden kautta. Lisäksi rahastonhoitajalla on oikeus järjestää auditointeja sijoituskohteisiin. Rahastonhoitaja on luonut ympäristöön ja sosiaalisiin toimintoihin liittyvät toimintaohjeet, joilla varmistetaan kestävän sijoitustavoitteen toteutumista. Lisäksi rahastonhoitaja käy huolellisesti läpi SFDR:n ja EU Taksonomian raportointivaateet ja varmistaa, että sijoituskohteet pystyvät täyttämään kyseiset vaatimukset ennen sijoitusta ja rahaston elinkaaren aikana.
Rahaston sijoitustavoitteen saavuttamista ja hyviä hallintotapoja mittaavat kestävyysindikaattorit on lueteltu alla:
Rahastonhoitaja laskee päästövähenemän EIB metodologiaa hyödyntämällä. Gaia Consulting on varmentanut finanssimarkkinatoimijan käyttämät laskelmat ja metodologiat.
Rahaston sijoitustavoitetta mittaavat indikaattorit on määritelty rahaston sijoitusstrategian perusteella. Kestävyysindikaattorit on määritelty arvioimalla, mitkä määrälliset tai laadulliset suureet parhaiten kuvaavat rahaston kestävää sijoitustavoitetta, ja mitkä niistä sopivat rahastotuotteen tekemien sijoitusten ominaisuuksille. Lisäksi vuosittain raportoitavien kestävyysindikaattorien valinnassa on huomioitu sijoituskohteista saatavissa olevat tiedot. Indikaattorien raportoimiseen käytetään sijoituskohteilta kerättyä dataa, joka voi olla osittain kolmannen osapuolen laskemaa, varmentamaa ja/tai mallintamaa.
Datan saatavuuden varmistamiseksi, rahastonhoitaja arvioi sijoituskohteiden raportointikypsyyttä osana asianmukaisen huolellisuuden selvityksiä (due diligence). Due diligence -tarkasteluiden tulokset otetaan huomioon osana sijoituspäätöksiä. Kestävän sijoitustavoitteen saavuttamiseksi käytettäviä ja seurattavia tietoja kerätään sijoituskohteilta kvartaaleittain. Indikaattorien keräämiseen liittyviä prosesseja kehitetään jatkuvasti ja rahastonhoitaja käyttää tarvittaessa ja harkintamme mukaan myös asiantuntevia kolmansia osapuolia ja ulkoisia tietolähteitä muun muassa kestävyysvaikutusten määrälliseen ja laadulliseen analyysiin, kartoitukseen sekä seurantaan. Hyvin perusteltuja, luotettavia ja tieteeseen pohjautuvia arvioita voidaan käyttää tilapäisesti osana kestävyysvaikutusten arviointia puuttuvan tiedon täydentämiseksi. Arvioitujen tietojen osuus tullaan raportoimaan osana SFDR-asetuksen mukaisia määräaikaiskatsauksia. PAI-indikaattorien laskennassa käytetään SFDR-asetusta täydentävien teknisissä sääntelyohjeissa (2022/1288) määriteltyjä laskentamenetelmiä. Sijoituskohdekohtaisia tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja rahastoraportoinnissa indikaattorit ilmoitetaan aggregaattilukuina.
Rahaston sijoituksien elinkaaren aikaisten epäsuorien päästöjen (Scope 3) laskeminen perustuu usein osittaisiin ennusteisiin ja arvioihin, jonka vuoksi niihin liittyy aina pientä epävarmuutta. Lisäksi on mahdollista, että parhaista yrityksistä huolimatta tarkkoja lukuja esimerkiksi syntyneen jätteen osalta, ei ole mahdollista raportoida tai erotella tarkasti, jolloin raportoidut luvut voivat perustua arvioihin, jotka ovat suhteutettu sijoitettavan toiminnan laajuuteen ja osuuteen kohteen kokonaisvaltaisesta taloudellisesta toiminnasta. Luvut ovat kuitenkin suuruusluokaltaan riittävän tarkkoja kuvaamaan asianmukaisesti sijoitustavoitteen toteutumista, eivätkä täten vaikuta tavoitteiden saavuttamiseen.
Varmistaaksemme, että sijoituskohteet täyttävät kestävien sijoitusten kriteerit, ne käyvät läpi huolelliset ESG-, tekniset-, taloudelliset-, kaupalliset-, vero- ja juridiset due diligence -arvioinnit ennen sijoituspäätöstä. Lisäksi rahastonhoitaja sitoutuu raportoimaan taloudellisia- ja kestävyystietoja sekä kehittämään ja ottamaan käyttöön asianmukaiset prosessit hyvän hallintotavan hallintaa ja dokumentointia varten (esim. korruption ja lahjonnan torjunnan, reilun kilpailun, verot ja palkitsemisen). Asianmukaiset valitusmekanismit, ulkoisille ja sisäisille sidosryhmille, otetaan käyttöön sen varmistamiseksi, että sidosryhmien tarpeet ja huolenaiheet otetaan huomioon. ESG due diligence -prosessimme noudattaa OECD:n ja UNGP:n suosituksia huolellisuusvelvoitteen täyttämisestä ja se sisältää kaksisuuntaisen olennaisuusanalyysin (double materiality) sekä kestävyysriskianalyysin, joka toteutetaan säännöllisesti kestävyysriskityökalun sekä materiaalipyyntölistan ja analysoidun tiedon avulla. Olennaisuusanalyysissa huomioidaan myös yleismaailmalliset vastuullisuusteemat. Asianmukaisen huolellisuuden selvityksen löydökset esitellään ja arvioidaan investointikomiteassa ja ne otetaan huomioon osana sijoituspäätöksen tekemistä.
Rahaston ja sen sijoituskohteita sitovilla vaikuttamispolitiikoilla pyritään varmistamaan, että rahaston kestävä sijoitustavoite toteutuu ja ettei rahaston tai sen rahoittamasta toimista aiheudu merkittävää haittaa ympäristöön ja yhteiskuntaan ja työntekijöihin, eikä toiminnalla rikota ihmisoikeuksia tai osallistuta korruptioon ja lahjontaan. Rahastonhoitaja on sitoutunut edistämään vastuullisia sijoituskäytäntöjä. Rahastonhoitajan toimintaperiaatteena on tehdä kontrolloituja sijoituksia, jolloin rahastonhoitajalla on täysi valta toteuttaa toimintaperiaatteita sijoituskohteiden toiminnassa. Rahastonhoitaja on myös sitoutunut ryhtymään kohtuullisiin toimiin vähentääkseen sijoitustensa pääasiallisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin. Rahastonhoitaja seuraa ja auditoi omaa sekä sijoituskohteiden toimintaa säännöllisesti. Mikäli EU 2022/1288 liitteen 1 taulukossa 1 kuvattuja pääasiallisia haitallisia vaikutuksia ei voida vähentää kahden peräkkäisen viitejakson aikana, muutetaan toimintaohjeita ja periaatteita vaikutusten ehkäisemiseksi, korjaamiseksi ja lieventämiseksi.
Rahastoa ja sen sijoituskohteita sitovia vaikuttamispolitiikkoja ovat:
Rahaston kestävän sijoitustavoitteen saavuttamiseksi ei ole määritetty viitearvoa. Rahaston kestävän tavoitteen saavuttamiseksi, rahastonhoitaja on laatinut tieteeseen ja Pariisin sopimukseen perustuvat päästöjen vähentämissuunnitelmat. Taaleri Energian tavoitteena on Scope 1 ja 2-päästöjen osalta saavuttaa nettonollapäästöt vuoteen 2030 mennessä. Tiedot raportoidaan Taaleri Energian UNPRI raportoinnin kautta noudattaen Science Based Target -aloitteen (”SBTi”) menetelmää. SBTi on alakohtainen, selkeäsi määritelty polku päästöjen vähentämiseen tieteen ja Pariisin sopimuksen tavoitteiden mukaisesti. Scope 3 päästöjä seurataan ja raportoidaan SFDR RTS liitteen I taulukko 1 mukaisesti.
Rahastonhoitaja käyttää kolmannen osapuolen tarkistamaa EIB:n hiilidioksidipäästöjen vähenemän laskentamenetelmää rahaston suhteellisten päästöjen laskemiseen. Suhteelliset päästöt koskevat investointien päästöjä raportointi kaudelta. Käytetty EIB:n menetelmä laskee tuotetun uusiutuvan energian määrän suhteessa maakohtaisiin päästökertoimiin sähkön yhteismarkkinoille. Rahastonhoitaja raportoi sijoitusten päästövähenemästä vuosittain ja käyttää yksikkönä CO2e.
Edellä määritellyt toimenpiteet täyttävät EU:n ilmastonmuutoksen vertailuarvoille yhteiset vähimmäisstandardit ja EU:n Pariisin sopimuksen kanssa yhdenmukaistetut vertailuarvojen vaatimukset asetuksen (EU) 2020/1818 mukaisesti. Scope 3-päästöt, hiili-intensiteetti ja hiilijalanjälki mitataan ja raportoidaan SFDR RTS -asetuksen liitteen I taulukko 1 mukaisesti.
Ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot
Kestävyystiedot määräaikaisraportissa 1.1.-31.12.2023