07.07.2023

TAALERI ENERGIA                    LEHDISTÖTIEDOTE                   7.7.2023 KLO 10.00


Taaleri SolarWind III -rahasto on kerännyt 286 miljoonaa euroa ensimmäisellä varainhankintakierroksellaan

Taaleri Energian kuudes uusiutuvan energian rahasto Taaleri SolarWind III on kerännyt noin 286 miljoonaa euroa ensimmäisellä varainhankintakierroksellaan.

Rahaston tavoitekoko on 600 miljoonaa euroa ja enimmäiskoko 900 miljoonaa euroa. Rahasto on auki uusille sijoittajille vuoden 2024 loppuun asti.

Rahaston sijoittajia ovat Aktian hallinnoima Aktia Aurinkotuuli III -pääomarahasto, Euroopan investointirahasto, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Taaleri ja Taaleri Energian tiimi. Aktian kautta sijoittaneet suomalaiset eläkerahastot, säätiöt, perheyhtiöt ja yksityishenkilöt olivat vahvasti mukana rahaston ensimmäisellä varainhankintakierroksella. Useat sijoittajat tekevät rahastosta parhaillaan due diligence -selvityksiä, joten kysynnän odotetaan jatkuvan vahvana myös tulevilla varainhankintakierroksilla.

Rahaston sijoitusstrategiana on hankkia, kehittää, rakentaa, operoida ja myydä teollisen mittakaavan maatuuli- ja aurinkovoimapuistoja sekä energian varastointilaitoksia valituilla kohdemarkkinoilla Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa, Kaakkois-Euroopassa, Espanjassa ja Texasissa. Rahaston tavoitteena on 10 prosentin vuotuinen nettotuotto sen 10-vuotisen toimikauden aikana.

Rahastoa tukee 50 kehityshankkeen portfolio, jonka Taaleri Energia on koonnut 18 viime kuukauden aikana. Useiden kehityshankkeiden odotetaan siirtyvän rakennusvaiheeseen seuraavien 12 kuukauden aikana, jolloin rahasto tekee merkittäviä sijoituksia.

Jos kaikki kehitysvaiheessa olevat hankkeet rakennettaisiin rahaston sijoituskauden aikana, niiden sähköntuotantokapasiteetti olisi yhteensä 7,7 gigawattia ja oman pääoman tarve rahastolta ja sen kanssasijoittajilta olisi yhteensä noin 2,6 miljardia euroa. Näin ollen rahasto tarjoaa sijoittajille myös merkittäviä kanssasijoitusmahdollisuuksia.

Rahasto luokitellaan EU:n kestävän rahoituksen tiedonantoasetuksen perusteella ”tummanvihreäksi”, eli artikla 9:n mukaiseksi rahoitustuotteeksi, mikä on vastuullisuusluokituksen korkein kategoria.

”Taaleri SolarWind III -rahaston strategia on jatkoa menestyksekkäälle SolarWind II -rahastolle. Toimimme samoilla kohdemarkkinoilla ja teemme yhteistyötä samojen strategisten kumppaneiden kanssa, mutta tällä kertaa lähdemme liikkeelle suurella kehityshankkeiden portfoliolla. Uusiutuvan energian hankkeiden kysyntä on lisääntynyt kohdemarkkinoillamme merkittävästi viime vuosien aikana, ja erityisen voimakkaasti 18 viime kuukauden aikana. Kehityshankkeiden varmistaminen aikaisessa vaiheessa mahdollistaa merkittävän potentiaalisen arvonluonnin SolarWind III -rahastolle”, kommentoi Kai Rintala, Taaleri Energian toimitusjohtaja.

”SolarWind III -rahaston sijoituksilla tulee olemaan merkittäviä ja myönteisiä vaikutuksia niissä maissa ja paikallisissa yhteisöissä, joissa hankkeet sijaitsevat. Rahaston kehittämät ja rakentamat uusiutuvan energian hankkeet ja energian varastointilaitokset tulevat tuottamaan vihreää sähköä noin 1,3 miljoonalle kotitaloudelle, vähentämään noin 2,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä, vähentämään ilman saasteita, parantamaan sähköverkkoinfrastruktuuria, luomaan paikallisia työpaikkoja ja verotuloja sekä lisäämään energiaomavaraisuutta”, sanoo Stephen Ross, Taaleri Energian sijoittajasuhdejohtaja.

Tämän rahaston sijoitustoiminta saa Euroopan unionin tukea InvestEU-rahastosta.

Tietoa Taaleri Energiasta

Taaleri Energia on uusiutuvan energian hankekehittäjä ja rahastonhoitaja. 49 hengen tiimimme on yksi Euroopan suurimmista ja kyvykkäimmistä uusiutuvan energian sijoitustiimeistä. Taaleri Energia hallinnoi 9,5 gigawatin kehitys-, rakennus- ja operatiivisen vaiheen tuuli-, aurinko- ja energiavarastojen portfoliota Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Lähi-idässä.

Preqin on 2020, 2021, 2022 ja 2023 luokitellut Taaleri Energian yhdeksi johtavista infratoimialan rahastonhoitajista.

Taaleri Energia on osa Taaleri-konsernia, joka on listattu Nasdaq Helsingin pörssissä.

www.taalerienergia.com


Lisätietoja:

Kai Rintala, toimitusjohtaja, Taaleri Energia, +358 40 162 5711, kai.rintala@taaleri.com
Stephen Ross, sijoittajasuhdejohtaja, Taaleri Energia, +358 40 733 7789, stephen.ross@taaleri.com

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taaleri Energia investoi ensimmäiseen energian varastointijärjestelmään
Seuraava
Taaleri SolarWind III -rahaston koko nousi 430 miljoonaan euroon